lauantai 22. elokuuta 2015

Uusia ATC-kortteja

Laitan tähän hiljattain valmistuneet ATC-kortit.

Osa näistä jääpi itselle ja osa tulee tuonne vapaisiin.

Pohjan olen tehnyt itse, vesivärejä ja avarelleja ja leimasinta.
kaikki osaset netistä paitsi hameen ala-osa jonka piirsin.
"Ompelija" (Tämä jääpi itselle)
























Tässä myös pohja itsetehty, tuo alhaalla oleva vihreä koukero on jämä paloista.
ympyrä aikakauslehdestä jonka sitten koristelin valkoisella tussilla, nainen netistä ja teksi vanhasta runokirjasta.  Hieman vanhensin tuota kuvaa mattoveittellä varovasti raapien.
"Rakastaa..."
























Pohja tehty kuin edellisissä. Tyttöjen päät netistä, kaula piirretty itse.
Ostimme sellaisia ihania kermatoffeita ja kun se päällyspaperi oli niin ihana päätin käyttää niitä askarteluissa, eli tuo hame on siis sitä paperia, minkä kertaalleen gessosin.
Kultaiset siivet vaihdossa saatu. Teksti on ledestä.
Sitten leimailin ylös ja alas nuo tummat viivat.
"Kaksois" (Tämä jääpi itselle)

























Tämä on samalla tyylillä kuin edellinen ja tässä käytin myös tuota kermatoffeepaperia.
"Rokkaava"
























Tämä onkin sitten hieman kuhmuinen tuo pinta. Pohjassa käytin jämä papereita sikinsokin, osa oli itsetehtyjä.
Pää netistä, keltainen mekko lehdestä ja sen piirsin ensin ennenkö leikkasin.
Kaula ja kädet suoraan piirretty tuohon.
"Vapaudessani lennän"

























Pohjassa jämäpapereita ja sabluunalla tuo seitti.
Kissan pää kiiltokuva ja vaihdossa saatu, kroppa netistä.
"Tanssin kuningatar"

























Tässä käytin itsetehtyjä taustan suikaleita joita oli jäänyt yli.
Perhonen netistä, sininen osa vaihdossa saatu, johon piirsin jatkoksi nuo auringon säteet.
"Matkalla kotiin"
























Ihanaa ja lämmintä viikonloppua kaikille ja kiva kun poikkesit:)

17 kommenttia:

  1. verstehen tu ich leider gar nichts, aber was macht das schon.
    ich finde alles sehr hübsch und kreativ! und die sprache anregend!
    Herzlich Pippa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vielen Dank für Ihre Anmerkungen . Deutsch Sprache ich nicht weiß , Google Translator Ich drehte .

      Poista
  2. Upeat, persoonallisella tyylilläsi taiteillut kortit. Todella UPEAT, ja tykkään.
    Nautinnollista viikonloppua myös sinulle!

    VastaaPoista
  3. Ihania!!! Tuo "Tanssin kuningatar" ja nuo kaksoset on huippuja!! Ihanaa auringon voimaa sinne teidän viikonloppuunne! ♥

    VastaaPoista
  4. Voi että minä sitten tykkään näistä sinun korteistasi!
    Nuo karkit - ovat sitten hyviä nautittuna kourakaupalla ja vesimuki kyytipoikana :) nimim. Kokemusta on.

    VastaaPoista
  5. Hei piti tulla kysymään, että mitä mieltä olisit "paperinukke"-vaihdosta? Minä tykästyin siihen tekemääsi paperinukkeen jonka lähetit Enkulille ja tulipa mieleeni josko vaihdettaisiin sellaisia paperisia "Art Doll"-nukkeja? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu vaihdetaan vaan, mä laitan sulle sähköpostia;)

      Poista
  6. "Rokkaava" on muisto tästä kesästä ja repeytyneestä kystasta polvessa, tuo kortti on siis pakko saada, jos mahdollista. "Matkalla kotiin" on toinen merkittävä. Nämä kaksi vaihtaisin, myös "Kaksois"-kortin, mutta ymmärrän että se kannattaa jättää itselle, niin minäkin jättäisin.
    Minulta on tulossa uusia, joten älä valitse vielä mitään, vaan odota vähän aikaa. Varaisin mielelläni nuo kaksi, jos mahdollista :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, varaan nuo kaksi sinulle. Valitettavasti pidän tuon kaksois kortin itselläni.

      Poista
  7. Onpa kauniita, taas kerran!!! Olenko mä jo kertonut , että mä tykkään sun tyylistä tehdä näitä kortteja?!

    VastaaPoista
  8. Ihania kortteja taas. Rkastaa ja olla rakstettu - vieläkö ois vapaana? Päivitän huomenna vaihtokortteja, katso löytyykö mitään...

    VastaaPoista
  9. höh, kirjoitusvirheitä! "Rakastaa ja olla rakastettu" - ymmärsit varmaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ymmärsin tietenkin;) Varaan kortin sinulle:)

      Poista
    2. En kiinnitä millään. Kiitos kommentista.

      Poista
  10. Voi, mitä ihanuuksia olet taas tehnyt :)

    VastaaPoista

...Kiva kun pyörähdit blogissani, kommentti ilahduttaa aina, kiitos :)
Otan jälleen käyttöön kommenttien valvonnan, koska kuvat ovat alkaneet häviämään sivuilta.