keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Ostoksia ja koristeita;)

Intouduin jälleen tekemään noita koristeita, se on niin mukavaa välipuuhaa;)

Tein kaksi satsia tässä ensimmäinen:

Osa on ilman klemmaria. Olen ruostuttanut osan ruostemaalilla klemmareista ja koristeista. Ensin olen upottanut ne alcohol musteeseen ja sitten vasta ruostuttanut. Pohjat ovat melkein kaikki itsetehdyistä pohjista ja laitoin jälleen tikun tuohon antamaan suuruusvaikutelmaa;)






























Tässä toinen satsi:
Nämä ovat hieman suurempia klemmari jutskia;)
Kaikissa itsetehty pohja.































Ja sitten laitan tähän vielä mitä olen itselleni ostanut myöhäisJoululahjaksi;)

Löysin PITSITIE nimisen verkkokaupan ihan sattumalta ja ajattelin kokeilla.
Homma toimi niin hyvin että tilaukseni tuli jo päivän päästä, erittäin nopea toimitus.
Voin suositella lämpimästi;)
Nuo valkoisella pohjalla olevat mustavalkoiset kuvat ovat niin ihania ja niitä on todella paljon, tuossa ei nyt näy kun päällimäinen arkki. Tuo mustavalkoinen pikku kissa on kanssa jännä. Kissa on siis tarramuistilappuvihko ja se taitellaan tuohon pienen pieneen pahvilaatikkoon ja sieltä se sitten kurkistelee, tosi kähee;)





































Nämä löysin eilen kun kävin kaupungilla asioilla, paikallisesta kirjakaupasta, kukkaset ja taustapaperipakkaus olivat alennuksessa. Mun oli pakko ostaa myös noi Inka-gold vahamaalit, koska olen niitä netissä kuolannut, hieman ovat kalliita mutta sitäkin riittosampia.



























Että tällaista tällä kertaa;) Olen tehnyt jälleen uuden videon ja se on viimestä silausta vaille valmis.
Nyt tämä tyttö lähtee puskemaan tuonne kovaan tuuleen, meinaan lenkille;) Mukavaa päivää kaikille ja huomaatteko on jo päivä pidentynyt;)

4 kommenttia:

  1. Ihania nuo sinun tuunatut klemmarisi! Ja kivoja hankintoja olet löytänyt myös! Mukavaa askarteluvuotta sulle ♥

    VastaaPoista
  2. On nuo klemmarit niin hienoja!
    Pikaisesti jo kävin Pitsitien sivuilla. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
  3. Kauniita koristeita olet tehnyt ja upeat pohjat olet noihin maalannut. Ihanuuksia olet myös ostellut. Tuo Pitsitien kauppa on minulle aivan uusi tuttavuus. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
  4. Ihania. Voi kun saisin edes pienen palasen taiteellisuudestasi <3

    VastaaPoista

...Kiva kun pyörähdit blogissani, kommentti ilahduttaa aina, kiitos :)
Otan jälleen käyttöön kommenttien valvonnan, koska kuvat ovat alkaneet häviämään sivuilta.