perjantai 30. joulukuuta 2016

Joululahjoja

Tänä vuonna muistin kuvata melkein kaikki lahjat joita tein.
Tässä niistä suurin osa;)


Sukat isälle, hän halusi raitasukat ja minun näköiset, eli raidat eri järjestyksessä;)

Ystäville:

Isälle tuunasin myös tällaisen muistipaperi telineen, hän kun on sellainen taiteilijasielu niin erikoinen siitäkin piti tulla;) Tämä oli ihan tavallinen kirkasmuovinen kotelo. Maalasin sen ensin inka goldilla, haarukka on myös muovinen johon liimasin massasta tekemäni siivet, auringon ja pienen laatan, kaikki maalattu ensin gessolla sitten mustalla akryylimaalilla ja inga goldilla viimeistelty, telineen taakse laitoin puisen pyykipojan puolikkaan johon liiimasin koko komeuden kiinni.




Eräs ystävämme on Tappara fani ja hän toivoi minulta taulua jossa on tuo logo, hän sanoi että saan vapaat kädet ja niin sitten tein omanlaiseni.

Pohja on tehty tavalliselle pahville johon olen stanssannut nuo rattaat, sitten maalasin ensin gessolla kaiken jonka jälkeen mustalla akryylimaalilla ja ruostemaalilla vanhensin sen.

Logo on myös pahvin osista, jotka käsittelin/maalasin ja laitoin hieman eri tasoille kolmiuloisuutta tuomaan.

Ystävillemme tein myös tällaiset pienet avaimenperät massasta.

Hieman haasteellista oli kuvata kun koko ajan on niin pimeetä, mutta kyllä noista nyt selvän saa;) Että pahoitteluni jos ei kunnola näy.





Sitten ostin itselleni lahjan, Gelli Platen. Paljon kuolasin you tubes gelli plate videoita. Tää on niin IHANA!!!!!
Ja olen sitten sormet maalissa tukka pystyssä innoissani tehnyt tietenkin pohjia;) On sitten niin maan upein keksintö, suosittelen kaikille!  Tämä on kokoa 8 x 10 tuumaa.


Tästä tuli hieman pitkä postaus mutta ajattelin, että laitan kaikki samaan;)
Nyt aletaan pikku hiljaa juhlimaan Uutta Vuotta,

eli KAIKILLE OIKEIN HYVÄÄ UUTTA VUOTTA toivottelen tämän postauksen kera ♥♥♥

23 kommenttia:

  1. No on taiteilija Silkku ollut taas vauhdissa 🙌
    Upeita, persoonallisia lahjoja.
    Parhain Uuden Vuoden toivotuksin ♥
    Sirkkis

    VastaaPoista
  2. Kivoja persoonallisia lahjoja!
    Sukanvääntäjänä pakko sanoa, että isän raitasukissa mahtava syke, erittäin onnistunut valinta raitaväreiksi! :o)

    VastaaPoista
  3. Ihania lahjoja...olen JÄRISYTTÄVÄN ILOINEN...puolestasi,et sinullakin on nyt GELLI...������
    Sen kanssa on mahtavaa " leikkiä " jälki tulee taatusti SILKKUMAISTA...
    Inspiroivaa...iloista uutta vuotta....��������

    VastaaPoista
  4. Ihanii lahjoja kaikki, varsinkin tuo Tappara taulu (minäkin olen fani)!

    VastaaPoista
  5. Ihania lahjoja olet tehnyt! Kyllä itsetehdyt on parhaita lahjoja kun niissä on tekijän sydämestä pala mukana ;) tuo gelliplate on uöea keksintö. On sillä tullut tehtyä itsekin paljon pohjia! Kivaa vuodenvaihdetta sinne teille ja halaukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sinne kanssa halaukset ♥

      Poista
  6. Nuo varrettomat sukat! <3 Ja mitä ihania kisuja ja vaikka ja mitä! Hyvää uutta vuotta ystävä ihanuus

    VastaaPoista
  7. Upeita lahjoja 😊
    Hyvää uutta vuotta sinullekin!

    VastaaPoista
  8. Itse tehdyt lahjat ovat kyllä niitä parhaita!
    Hyvää ja onnellista uutta vuotta 2017!

    VastaaPoista
  9. Upeita lahjoja olet tehnyt.
    Onnellista Uutta Vuotta Sinulle.

    VastaaPoista
  10. OOt sinä vaan niin taitava :-)
    Hyvää ja Onnellista Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  11. Upeita lahjoja olet tehnyt! Kiva kun kuvasit meillekin nähtäväksi. Paperitelineestä tykkään erityisesti, mahtava idea.

    Oikein värikästä ja luovaa uutta vuotta sinulle ♥

    VastaaPoista
  12. Ihania lahjoja olet tehnyt.Nuo pohjat Vau! ihania.

    VastaaPoista

...Kiva kun pyörähdit blogissani, kommentti ilahduttaa aina, kiitos :)