torstai 7. kesäkuuta 2018

Altered Book / Altsu

Niin kuolasin tuolla You Tubes noita Altsu videoita ja altsukärpänen purikin sitten.
Tykkään kierrättää ja tämähän on sitä parhaimmillaan.

Kirjaksi otin jonkun diipadaapan kirjan joka on sidottu. Kannet viehätti myöskin ja niitä en välttämättä tuunaa uusiksi, sen näkee sitten kun kirja on valmis kuinka paljon olen saanut töhrittyä niitä ;)
sidottu kirja on siksi parempi, että saa sivuja revittyä siistimmin pois ja kirja myöskin aukeaa paremmin kun sitä koristelee.

Valmiiksi olen saanut nyt kaksi aukeamaa ja yhden sivun.
Koristelen kirjaa alusta ja lopusta vuoron perään jotta kirjan selkä ei lähde kieroon.
Kirjasta on tarkoitus tulla niin paksu että se ei mene kiinni vaan on haitarina pöydällä.



Ensimmäinen aukeama. Gessoa, vesivärejä, leimasimia pohjassa. Pitsiä, kuvia pöytälaatikosta, nappi, kuvioteippiä. Tussia koristeluun.
"Vaaleanpunainen unelma"







Luukun alla diakuva jonka taakse liimasin tuon ladyn. Luukku sulkeutuu magneetilla.


Tässä käytin pohjassa gessoa, servetin palasia, vesivärejä. Sitten onkin kaikkea ylijäämä papereita ja koristeita mitä nyt löytyi.
"Onnellisuus"







Tein taskun ja siihen toimivan vetoketjun. Tagi on jostain vaatteesta, olen sen päällystänyt ja vanhentanut.


Pohjaan liimasin revittyjä taustapapereita joista en ole tykännyt. Päälle vesiväriä, pastelliliituja.
Tytön olen joskus piirtänyt, väritin sen pastelliliiduilla ja kiinnitin gel mediumilla. Päässä pieniä paperivuokia jotka olen gessonnut ja maalannut vesivärillä. Vanhoja postimerkkejä sivussa ja teksti JOY jonka halusin huomaamattomaksi tytön viereen.
"Ilo"




Tää on niin kivaa ja inspiroivaa hommaa, että ei meinaa millään lopettaa😊

Mukavaa viikkoa ja tulevaa viikonloppua kaikille  😊🌸🍀💖

20 kommenttia:

  1. Vauts vau! Uskomattoman upeat aukeamat kirjaasi, joka on minulle sekin suuri ihmtyksen aihe. Kuvitus on todella mielikuvituksekas ja taitavasti tehty.Olet kyllä melkoinen 'kirjaltaja'.
    Tahtoo nähdä näitä lisää :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kiitos kommentistasi 💕 Lämmittää mieltä kovasti 😊

      Poista
  2. Ooooooh...täällä taas kuolataan...ihanan kekseliäät sivut...MIKSI minä n miljoonan vetskarin omsitaja en ole hoksannut,et näinkin niitä voi käyttää..silkku on oikea luovuuden kaivo mistä muutkin voi ideoita ammentaa...jesssss

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos myös sinulle kommentistasi 💖 En minä tuota vetskari ideaa itse keksinyt, netistä bongasin joskus 😊

      Poista
  3. Upeita WAU VOI vain ihailla täältä. 💚 olet niin taitava

    VastaaPoista
  4. IHANA !!! En vain ole saanut aloitetuksi omaa altsua vaikka ajatukset pyörivät sen suunnittelussa, ehkä se joskus kolahtaa :) Innostus on kova aina kun katselen sinun ihania ja taitavasti tehtyjä sivuja. Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi 😊 Sinulle kanssa hyvää viikonloppua 💖

      Poista
  5. Vau, upeita. Kivoja yksityiskohtia :)

    VastaaPoista
  6. Kertakaikkisen ihania yksityiskohtia ihasteltavana... vetskari-idean "nappaan mukaani" - pakko kokeilla johonkin...
    Kesäiloja keskelle kesäkuuta toivotellen....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja mielenkiinnolla odottelen mihin sitä vetskaria käytät :)

      Poista
  7. Ihanan söpösiä sivuja <3 Tykkään!

    VastaaPoista

...Kiva kun pyörähdit blogissani, kommentti ilahduttaa aina, kiitos :)
Otan jälleen käyttöön kommenttien valvonnan, koska kuvat ovat alkaneet häviämään sivuilta.