torstai 19. toukokuuta 2022

Askartelua, teippikokeiluja, kukkasia, tuunausta.

 No niin nyt olen saanut itseäni jälleen niskasta kiinni ja herättelen hieman tätä blogiakin 😉

tuo aika menee vaan niin nopeasti, että perässä ei pysy, huh 🙄


Lähdetäänpä liikkee jo niin tutuksi tulleilla pikku koristeilla, mitä aina silloin tällöin teen, kun silppuja kertyy pöydälle 😊 noita itsetehtyjä postimerkkejä on kiva tehdä, jotka näkyvät alhaalla vasemmalla.





Ylhäällä sen alapuolella kummatkin ovat koteloita joissa pohjissa käytin ihan vaan mainoslehtisiä, päällystin ne vaan erilaisilla papereilla. Ajattelin, että kun minulla on niin paljon kaikkea erilaista koristetta/yms. niin laittaisin niitä hieman järjestykseen näihin koteloihin.
Noihin mahtuu yllättävän paljon tavaraa.
ylhäällä valmiit journal kortit ja tagit, seuraavassa piirretyt kaavapaperikuvat ja tuohon pitkulaiseen en ole vielä laittanut mitään, uskoisin että sinne tulee itsetehdyt pääsyliput.
Alimmaiset ovat ihan vaan taskuja 😉




Sitten innostuin tekemään kukkasia ja piirtelemään niihin noita kuvioita, oli kivaa hommaa 😊👍




Teippikokeiluni jatkuu ja nyt tein siirtoja pakkausteippiin ja normaaliin teippiin.





Nämä tein niin, että leikkasin lehdistä erilaisia leveitä suikaleita jotka liimasin allekkain ja teippi sitten päälle tietenkin. Kädessä näkyy, että on todella paljon läpinäkyvyyttä, kun nuo takimmaiset jotka ovat paperissa kiinni näyttävät todella selkeiltä, mutta todellisuudessa niistä ei kunnolla saa selvää.





Sitten rakkaaat ystävät, olen saanut teiltä näitä ihania pieniä koristeita vuosien mittaan ja vaikka nämä ovat suloisia niin päätin kuitenkin tuunata niitä enemmän minun näköiseksi 😉





Eli ruostemaalia, inka goldia, kultamaalia, vesivärejä, liguid pearls helmen teko ainetta ja koristeiksi fimo massasta tekemiäni pikku ruuveja ja rattaita.
Nuo perhoset vasemmalla olivat ennen vaaleanpunaisia (niistä ei kuvaa alkuperäisenä olekkaan)
niissä käytin vesivärejä, ruostemaalia myös ja paria prikkaa sekä nepparia, jotka ruostutin.










Kiva kun kävit poikkeamassa 😊💓

kaunista viikonjatkoa (täällä meillä nyt lämpöistä) 😊🌼🌞💗

6 kommenttia:

  1. Hengästyttävän ahkeraa toimintaa :D Hienoja töitä, niinkuin aina! <3

    VastaaPoista
  2. Siis NYT olen TIPAHTANUT jo ihan kokonaan... Aiva KÄSITTÄMÄTTÖMÄN UPEITA
    ja kekseliäitä ihanuuksia taitavissa käsissäsi syntyy tuon tuostakin... mä olen tainnut siirtyä vallan vain keittiöön näpertelemään.
    Saas nähdä saisinko sun innostumaan Nopeat SANAT haasteesta, olisi kyllä mahtavaa nähdä/lukea vastauksesi, jos vain innostut... mun vastaavat löytyy täältä
    https://repolainenreissaa.blogspot.com/2022/05/n-o-p-e-t-s-n-t-haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Repolainen 💗 vai sellainen haaste, kuulostaa ihan kivalta, mutta olen vähän sellainen erakkoluonne että taidan jättää väliin, kiitos kuitenkin kun huomioit minut 💗

      Poista
  3. Kerrassaan upeaa ja taitoa vaativaa 👍💐

    VastaaPoista

...Kiva kun pyörähdit blogissani, kommentti ilahduttaa aina, kiitos :)
Otan jälleen käyttöön kommenttien valvonnan, koska kuvat ovat alkaneet häviämään sivuilta.