keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Pitkästä aikaa

Niin pitkästä aikaa saan tänne jotain edes laitettua.

Hautajaisjärjestelyt etevät (mieheni järjesti ne yksin, hän on ainut lapsi) ja ensi perjantaina olis sitten se päivä kun anoppini haudataan, eli syöpä voitti tällä kertaa.
Tää on niin epätodellista ja epäreilua ja ikävä on suunnaton. Minulla oli maailman ihanin anoppi.

Eikä ne hautajaiset siihenkään lopu, seuraavana viikonloppuna haudataan anopin sisko, se oli äkillinen kuolema, kaksi päivää siitä kun anoppini nukkui pois lähti hänen siskonsa, että tää on niin epätodellista,

ja vielä tässä jännätään yhden läheisen elämää, hänellä myöskin syöpä krooninen verisyöpä,
on kokeiltu jos jonkinmoista lääkettä ja nyt vaikuttaisi siltä, että voisi pysäyttää syövän.
Siitähän ei koskaan parane, mutta voi elää sen kanssa. Tämä ihminen on äitini mies ja kyllä sellainen teräsmies, että hänellä on ollut jos jonkin moista. Monta suurta leikkusta käynyt läpi mm. 2 x sydämestä, toinen oli aorttaläppäleikkaus. Virtsaputken syöpä, leikattiin kokonaan pois ja tehtiin suolesta virtsaputki ja nyt sitten tämä ja kaikkea pienempää vaivaa vielä, mutta hän jaksaa hymyillä ja elää täysillä tätä elämää, ihanilen häntä suuresti ja hänen elämänkatsomustaan, hän ei pelkää kuolemaa mutta ei myöskään elämää...

Huh nyt tuli sitten kirjoitettua hieman enemmän kuin ajattelin, mutta jotekin tuokin helpottaa, kun kirjottaa asioita. Anteeksi vaan lukijoille, eihän se ole mukavaa lukea ihmisten sairauksista.



Sitten jotta tää ei olisi niin karua laitan tähän JAANALTA saamani korttivaihdon ihanuuden:

Hän oli tehnyt ihanan pikku pakettikirjan. Lady tykkää katsella mitä minä touhuan;)





































Ensimmäisessä taskussa oli ihania extroja...


Keskellä oli vaidetut ATC-kortit...


Ja viimeisessä taskussa oli jälleen ihania extroja...





























Ja tässä niin ihanat Jaanan  ATC.t, tällä kertaa valitsin vintage henkiset, aivan loistavat:) värimaailma niin herkullinen ja miten Jaana yhdistelee kaikkia juttuja.
 "Toiveita"                                                                       "Hymyile"



Tässä alkaa pikku hiljaa tulemaan noita Joulu juttuja, olen jo saanut valmiiksi muutamat sukat, velä olisi paljon paljon tehtävää...
Ihanaa viikon jatkoa kaikille.