keskiviikko 29. joulukuuta 2021

Uusi Vuosi tulossa, yeah 😊 Mixed Mediaa, Joulukortteja ja helmeilyä

 Joulu rauhoituttiin perheen parissa, oli ihanaa kun saimme kaikki meille. 

Tässä jotain pientä mitä olen saanut valmiiksi pikku hiljaa.


Joulukortit, tein kolmea erilaista sarjaa.

Pohjana gelli plate tausta, pallot maalattu ja taustan kuviot myös.




Sama homma, eli maalasin Joulukuusen gelli taustaan.




Näissä käytin valmiita pikku kuvia. mutta taustat ovat gelli platella.



Sitten innostuin tekemään yhden Mixed Media kortin. Kortti on avattava. 

Pohjassa käytin sitä yhtä pohjaa minkä viime videossa näytin. Sain veljeltäni ison kasan noita diakuvan kehyksiä. Laitoin kuvan sisälle ja kalvon päälle. Kehykset saivat ensin Inka Goldia pintaan, sitten tuputtelin ruostemaalia hieman sinne tänne, päälimmäiseksi laitoin sormella varovasti gessoa, pikkuiset pisteet helmi aineella tehty niinkuin kuvan kehyksetkin. Kukkanen on jo aijemmin tehty samalla tekniikalla, kukkasen alla näkyy hieman pussinsulkija.











Ja vielä yksi helmeily, tein rannekorun ystävälleni Joululahjaksi.


Tämän postauksen myötä toivotan kaikille OIKEIN HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 💓

keskiviikko 15. joulukuuta 2021

Askarteluvideoa pukkaa (video)

Löysin You Tubesta kivan sabluuna tekniikka ohjeen ja innostuin niin, että ajattelin sen teille näyttää videon muodossa 😊
Monille tämä on varmaan tuttu, mutta itselle ihan uusi. Tuli sitten vähän muutakin videoon tehtyä...


Kaikkea hyvää ja kiireetöntä Joulun odotusta kaikille 💓❄🎄🎁

keskiviikko 8. joulukuuta 2021

Art Journal sivuja voimakirjaani

 Tein muutaman pienen Junk journalin ja yhdestä aloitin tekemään voimakirjaani. Ensin ajattelin, että teen kirjan loppuun ja esittelen sen valmiina, mutta en sitten teekkään niin.

Kirja on kokoa 7.5cm x 14.5cm

Laitan nyt tähän valmiit sivut ja myöhemmin kuvaan sivu kerrallaan.


Pohjassa tekstipaperi johon sivelin hieman gessoa. Teksti tarroistani. Ukkelin vartalo Timpan paperinukesta, pää lehdestä johon lisäsin nuo "lasit". Vihreät jutut satukirjasta ja piirtelyä tietenkin lopuksi.




Pohja Gellillä tehty. Ukkojen päät vaihdosta saaduista kuvista. Ylhäällä silppukoriste ja muuten sitten piirsin vartalot ja muut.



Pohja Gellillä tehty. lintu lehdestä. Ylhäällä satukirja silppu. muut piirrettyjä.



Kissanpää kuvavarastostani. Silmät lehdestä ja hameen keskus. reunoilla silppuja ja omia koristeluja.


Vasemmalla pohja silppuja, gessoa, brushoa myös käytetty. Tyttö ja ylhäältä roikkuvat ovat satukirjasta. Kalat vaihdosta saatuja. Puolikas ratas myös vaihdosta saatu.

Oikealla Gellillä tehty pohja. Alakukkaset satukirjasta ja tuo puolikas kissanpää. kukkaset ylhäällä omia piirroksia. Tuo puolikas revitty tausta on vanhasta kalenterista.


Pakkanen kovasti paukkuu ja on mukava olla kotona lämpöisessä ja touhuilla Joulu siivouksia yms.

Kaikkea hyvää 💓😊🌞❄