sunnuntai 25. syyskuuta 2022

Helmien tekoa ja taidetta

 No niin nyt jatketaan hieman iloisemmilla jutuilla.

Aloitetaan ensin massailusta. Olen tehnyt jo aikaa sitten nämä kaikki helmet Fimo massasta. Ovat luonnossa aika pieniä. Olen vielä harjoittelija näiden teossa, mutta tosi kivaa hommaa ja saa just sellaiset helmet kuin tarvitsee omissa korujen teoissa 😊











































Täällä meidän kirjastossa oli viime kesänä näyttely johon minäkin osallistuin, mutta mietin kauan koska aihe oli aika henkilökohtainen. Piti kuvata omia tunnetiloja, kannanottoja maailmasta jossa nyt elämme.

Työt voin laittaa tähän, mutta selityksiä töistä en. Näissä käytin lyijykynää, vesivärejä, akryylimaaleja, kuulakärkikynää. Taustat olen tehnyt Gelli platella aiemmin.








ja sitten viimeisenä mutta ei vähäisempänä tämä "rantatyö" koska olen tätä vain tuossa meidän kylän rannassa tehnyt. Siellä saan rauhan ja luovuus jotenkin aukeaa paremmin niin ja luonnon valo 👍 minulla on tulossa muitakin satumaailmoitani, mutta ovat vielä kesken ja teen niitäkin mielummin luonnossa, eli ilmoista riippuu 😉


Mukavaa päivää kaikille 😊💗🌞🍂🍁

14 kommenttia:

  1. No on siinä pitänyt pyöritellä ja näprätä. Aivan huippuja nuo helmet, ja noista saa kyllä yksilöllisiä koruja. Kivasti olet saanut marmoroitua massat monivärisiksi. Ihailen.
    Ja apua noita sinun taiteitasi. Tykkään aiheista ja väreistä. Kaikissa on Silkkuleima, jota rakastan suuresti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Enkuli 💗 helmiä on kiva tehdä 😊

      Poista
  2. Ihania töitä jälleen! Olet kyllä taitava näpertelijä, monipuolinen lahjakkuus taiteen teossa. <3

    VastaaPoista
  3. Ihania massahelmiä ♡ Upeita töitä ♡ Olet taitava! Ihastelin myös värien käyttöäsi.

    VastaaPoista
  4. Voi minulta oli mennyt ihan ohi edellinen SURUllinen postauksesi - osanotto jo toinen varsin lyhyellä aikavälillä!
    Upeaa, että avasit myös meille lukijoillesi näyttelyn - kiitos!! Ja kyllä todellakin ansaitsivat päästä näyttelyyn - vaikka ymmärrän tuon henkilökohtaisuuden saavan aina miettimään - mitä sitä haluaa itsestään antaa ja jakaa!
    Ja toistan itseäni, mutta en usko, että sinulla on aikuisen näisen kädet - niin pikkuruiseen ja yksityiskohtaiseen työskentelyyn sormesi taipuvat, että tuntuu ihan mahdottomuudelta.... minä juuri kirjoitan artikkelia työni vuoksi sormien eriytyneistä ja tarkkuutta vaativista harjoitteista.... väärä ihminen tekemään tätä dataa - sinä voisit tehdä mulle visuaalisen opaskirjasen!!
    Iloisia ja värikkäitä syyspäiviä toivotellen ja kiitos ihanista kommenteista blogiini!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kaunis kiitos ihanasta kommentistasi 💗😊

      Poista
  5. Tässä aamutuimaan ihailen töitäsi. Päivä alkaakin nyt värikkäissä merkeissä. Ihana että esittelit ne meille. Kiitos

    VastaaPoista
  6. Tuo helmien teko voi olla meditatiivista vai oliko? Minä en ole koskaan tehnyt. Nuo sun helmet ovat hienoja! Taulusi ovat upeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana ❤️ Kyllä se on meditatiivista ja ihanaa puuhaa 😍

      Poista

...Kiva kun pyörähdit blogissani, kommentti ilahduttaa aina, kiitos :)
Otan jälleen käyttöön kommenttien valvonnan, koska kuvat ovat alkaneet häviämään sivuilta.