perjantai 3. marraskuuta 2023

Kirjekuori askartelua 😊

 Ajattelin laittaa nämä pienet kirjekuoriaskartelut tänne samalla kun olen herätellyt tuota toista blogiani jälleen henkiin 😉kissojen poismenon takia en oikein pystynyt siellä käymään, kun niin paljon heistä postailin, vaikka vieläkin kipeetä tekee. Toisessa blogissani siis luontokuvia ja pikku retkiä ja jotain pientä elämästä 😊

No juu  höpinät sikseen, tässä nämä pikkuiset kuoret. Ostin uusia leimasimia ja näihin käytin tuota missä on roiskeita ja erilaisia ympyröitä, näitähän saa myös kastamalla kupinpohjan maaliin ja siitä sitten painamalla paperiin, mutta nää leimasimet on niin helppoja ja eri kokoisia😊

Kuorien koon pystyy arvioimaan tuosta taustassa olevasta A4 kokoisesta paperista.




Kuoret on tehty mm. sähkömiehen käsikirjan sivuihin ja tavallisen kirjan sivuihin. Ensin suttasin paperin vesivärillä, sitten roiskin väriä sinne tänne ja lopuksi painelin leimasimilla roiskeita ja roiske ympyröitä. Sivut kiinnitin kuivoteipillä ulkopuolelta ja varmistin vielä pitävyyden tavallisella teipillä. Huomasin että noin kuoret avautuvat paremmin kuin jos olisin liimannut liimalla sivut kiinni.

















Mukavaa viikonloppua kaikille ja kiva kun kävit 😊💖✨❄️☃️

9 kommenttia:

  1. Voi, miten söpöjä :)
    Hih, sähkömiehen käsikirja sai uudet ulottuvuudet - ja ilman sähköä luulisin ;)
    Oikein hyvää pyhäinpäivän viikonloppua sinulle xx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sirkkis 💖 juu vanhat kirjat on makeita 😉

      Poista
  2. Kivoja ovat! Kekseliäs olet kyllä tekemään kaikenlaista. Vanhat kirjat on hyvää materiaalia :)

    VastaaPoista
  3. Hienoja, mukavan mallisia kirjekuoria. Myös värit miellyttävät silmääni. Hyvää alkavaa viikkoa! <3

    VastaaPoista
  4. Voi ihanuus.... jo näiden värimaailma sai sydämeni sykähtämään....
    Osanotto kissojen poismenoon - toivon, että palaat tännekin... sinun työsi ovat niin uniikkeja ja aiheuttavat aina zoomin tarpeellisuuden!! Valoisampaa aikaa toivotellen....

    VastaaPoista
  5. Kauniita ja kivasti olet keksinyt värit. Meiltäkin löytyy tuommoinen sähkömiehen käsikirja. Ukkoni on sähkömies.
    Osanottoni kissojen poismenon vuoksi

    VastaaPoista

...Kiva kun pyörähdit blogissani, kommentti ilahduttaa aina, kiitos :)
Otan jälleen käyttöön kommenttien valvonnan, koska kuvat ovat alkaneet häviämään sivuilta.