Juu älkää sanoko, että taas näitä 😉 mä niin tykkään tehä just näitä koristeita. Pöydälle kertyy aina silppuja ja kaikkee muuta mitä jää projekteista yli.
Anteeksi kuvien laadusta, eivät ihan kaikki ole teräviä. Mulla uus kännykkä ja tässä taas hieman erilainen kamera. Opettelen.
Nämä suikaleet olen tehnyt lankakerien vyötteistä, siinä on niin mukavasti tekstiä, numeroita yms. ensin hellästi valkoista maalia, sitten vesivärejä, lopuksi sabluunoilla kuvioita.
Nämä ovat journal kortteja, joita voi sujauttaa journalin taskuihin. Näissä olen käyttänyt lehdistä leikkuja ja omasta kuvavarastostani olevia kuvia, pohjat ovat tietenkin itsetehtyjä maaleilla yms.
Roikkuvat pikku koristeet olen tehnyt pahvista johon olen liimannut lehdestä leikkatuja kuvia, sitten olen vanhentanut niitä santapaperilla ja musteella, päälle kiiltävää liimalakkaa. Pikku kirjaset ovat silppuja ja olen jokaisen sivun koristellut pikku kuvilla ja silpuilla, niin ja onhan tuossa vielä pienen pieni kansio silpuista myös.
Muutama pieni koriste, nämä ovat kokoa n.2-4cm jälleen silppuja ja pikku kuvia.
Halusin nämä kuvata ihan erikseen, koska näissä olen käyttänyt vaatteiden pikku lappuja. Huomasin kun ne laittaa väärinpäin, niin tulee tosi hauskoja 😊
Nämä ovat taas postimerkkien pohjia, mistä on merkki otettu pois, eli se mitä jää arkista jäljelle. Olen ensin tuunannut reunat ja sitten liimannut pikku pohjia luukkuihin ja leimannut niihin noita kuvioita.
Tein myös erilaisia pikku labeleita, joihin liimailin kaikkea pientä.
Tässä vielä lähikuvaa, kun tuo edellinen on niin suttuinen. Tässä kamerassa on niin hienoja juttuja, että en oikein vielä osaa kuvata oikein.
No niin olihan taas. Kyllä täällä vielä valmiitakin askarteluita tulee kunhan saan inspiksen. Ehkä videon muodossa tai sitten ei.
Mukavaa viikonloppua kaikille, vaikka täällä meillä ainakin tuli takatalvi 😉🌞💖🪰🌱🌷🫶
Jestas mitä ihanuuksia taas. Piti ihan edestakaisin krollata sivullasi. Mestarillista kierrätystä jälleen. Miten ihmeessä keksit uusiokäyttää jopa lankojen vyötteet. Ihania on tullut ja oi oi noita junkkiskortteja. Ovat tietenkin taattua Silkkulaatua. Todella lumoavat kuvat ja taustat.
VastaaPoistaNoita ketjullisia koristeitahan voi laittaa mihin vaan. Mietin jo koristeketjua, jos vaikka yhdistäisi noita pieniä taideteoksia yhteen??? Ja vielä nuo muut pikkuruiset. Onko tuo vaatelappu se kankainen lappu, joka on vaatteessa kiinni (jonka ukko erityisherkkänä leikkaa aina pois) vai oletko käyttänyt vaatteiden tageja. Minä olen kerännyt nekin talteen ja luulisin, että sinäkin tuunaat nekin. Olet kyllä mestarillinen näpertelijä. Ihania nuo silppuvihkosetkin. Minullakin on yksi sinun tekemä vihkonen.
Kiitos Enkuli 💖 Juu vaatelappu on juuri se mikä on kankainen ja useasti myös minä otan sen pois. Katoppa sitä nurjaa puolta miten hauska se onkaan 🌞 tagit otan tottakai talteen 😉
PoistaVoi mitä kekseliäisyyden huippuja 💡👍🤩 ja tosi mielenkiintoista oivaltamista🥇Noiden niskaan kiinnitetyistä🎟️minun on päästä, yliherkkyyteni takia eroon ja monesti tuloksena on ollut kömpelyyteni takia reikä 😬 kun ovat nín tiukasti kiinni😡 Jopa niitä keksit hyödyntää 💇💡👍
PoistaKiitos ideoista ja ihanaa kevään kukkaan puhkeamisen aikaa mestarille 🌞💐
Kaunis kiitos Sirkkis ihanasta ja kannustavasta kommentistasi 💖🌷
PoistaEn mää kestä sun kanssas..postimerkkien "jätöksetkin" niin luovasti ja upeasti otettu haltuun. Minä olen jo luullut itsestäni, etten mitään heitä pois, kun siitä voisi tehdä sitä-tätä ja tuota... mutta, olen heittänyt... sun luovuutesi on jotain aivan käsittämätöntä ja eri planeetalta olevaa!!
VastaaPoistaKaunis kiitos Repolainen kommentistasi 💖
PoistaOn taas monenlaista ihanuutta syntynyt siellä. Todella kekseliäitä juttuja teet, todella Silkkulaatua. Mieki oon kerännyt helmiä yms, jotta sais joskus aikaseksi tehdä roikkuvia koristeita. Mutta katson niitä välillä ja laitan pois, eikä synny mitään.
VastaaPoistaKiitos Emilie 💖 niinhän se aina välillä käy, kun ei vain saa aikaiseksi, mutta minä aina ajattelen, että kyllä sitten joskus kun aika on kypsä 🌞
PoistaIhanaa kekseliäisyyttä ja hienoa toteutusta! Olet kyllä paras! <3 :)
VastaaPoistaKaunis kiitos SailaMaarit 💖🌞
PoistaIik! Mitä ihmettä...onpa kivoja. Kierrätys on kivaa!
VastaaPoista