perjantai 4. lokakuuta 2024

Pieniä koristeita ja taustapapereita 🌞

 Innostuin jälleen tekemään pikku koristeita ja hieman taustapaperiakin 😊 ajattelin laittaa ne tähän josko joku sais jonkinmoisen inspiksen 😉


Näissä siis silppuja, saatuja kuvia vaihdossa, lehdistä leikkattuja/tuunattuja ja hieman omasta kuvavarastostakin. Laitoin pensselin, että näkee koristeiden koot 🌞


 







Nämä ylimmät olen leimannut itsetehtyyn taustapaperiin ja leikannut leikekuviksi. Nuo kolme alinta koristetta ovat vaihdossa saatuja eläintarroja, jotka leikkasin taustastaan ja tein oman taustan.




Ja sitten taustapapereihin. Nämä kirjansivut olen ensin rypistänyt ja sitten uittanut vesiväreillä ja ryppykohtiin hieman hieroin ruskeaa mustetta. Näitä ei siis ole vielä silitetty, ovat ihanat kun ovat sileät 👍




Nämä ovat ensin värjätty teellä ja sitten käytin eri leimasimia ja varovasti, himmeästi leimailin.


Tällaista tällä kertaa 😊 kiva kun kävit ja leppoisaa viikonloppua (täällä paistaa aurinko) 🌞

💖🍄🍁🍂

2 kommenttia:

  1. Ihania pikku koristeita 🥰, vaikka tekstiä ei ole, jokainen kertoo pienen tarinan katsojalle 🤩
    Kauniit värit ja tekstuuri noissa papereissa 👏☺️
    Täällä on vähän koleaa, mutta aurinko kuitenkin näyttäytyy 🌤🍁
    Nautinnollista syysviikonloppua sinulle 😘 toivottaa sirkkis 🧡🍂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkkis jälleen niin kauniista sanoistasi 💖

      Poista

...Kiva kun pyörähdit blogissani, kommentti ilahduttaa aina, kiitos :)
Otan jälleen käyttöön kommenttien valvonnan, koska kuvat ovat alkaneet häviämään sivuilta.