tiistai 20. elokuuta 2013

Emm # 33 ja 34

Hieman myöhässä jälleen tuon 33 kortin kanssa;)

Mutta parempi myöhään kuin milloinkaan...

Eli tässä ensin kortti 33:

Pingviini on joskus kortti vaihdossa saatu leimasin kuva jonka väritin uudelleen, samoin tuo siipi, kaulassa ketjua joka on löytynyt maasta joskus, tuo kukkanen myös saatu vaihdossa.

"Herra Pingviini"

























Tässä kortti 34

Aivan tuo pohja leikattu lehdestä jonka olen saanut, postimerkit myös saatuja, nainen tulostettu netistä ja maalasin sen uudelleen, oli mustavalkoinen kuva. Tuo sydän myös tulostettu netistä, kaikki muu onkin sitten leimasimia, tussejä, vesiväriä yms.

"Love love love"



















Lopuksi laitan tähän vielä yhden ATC:n mikä valmistui noiden rinnalla:)

 Pohjana käytetty pilalle mennyttä tulostusta, meitin tulostin on ollut niin kovassa käytössä, että tuli tiensä päähän (nyt on kunnon tulostin, ostettiin lazer tulostin), leimasinta, siirtokuvia, lehdestä silmät yms. tuo sammakko on itse kuvaamani tuolta meitin parvekkeelta oleva kipsipatsas (on tuolla vapaissa kuvissani myös).

"SaTu SaMMakkO"

lauantai 10. elokuuta 2013

EMM haaste # 32

Osallistun tällä ATC-kortilla EMM Haaste # 32

Taustapaperi saadusta naistenlehdestä, numerot mainoksesta, pojan pää netistä, kroppa itsekuvattu pullo ja kala saamistani kalakorteista skannattu ja tulostettu. Muu piirretty/väritetty yms.

"Kadun KasVatti" (vaihdettavissa)

























Laitan tähän samaan postaukseen parit ATC-kortit mitä olen tehnyt, kun en viitsi erillistä postausta niistä laittaa:)

"EnsiMmäinen KoTi" (tässä kaikki on myös ilmaista materiaalia)
(Vaihdettavissa)

























"Valtiatar" (Kuten myös tämän kortin materiaalit)
(Vaihdettavissa)

torstai 8. elokuuta 2013

Pitkä Pitkä Päivitys:)

No niin nyt sain vihdosta viimein ulos nuo kuvat tuolta koneelta ja tästä tulee pitkä päivitys....

Ensiksi laitan tämän:
olen pyytänyt ukkoani tekemään noille leimaustyynyille puupalikat, ovat liian kalliita osaa ihan niitä oikeita, laitoin nuo tyynyt kiinni kakspuoleisella teipillä ja pysyvät kyllä hyvin.
Jokaiseen palikkaan laitoin nuo neliöt mistä näkee millä värillä on leimattu ja älkää naurako tuota tekstiä sekin on tarpeellinen, kun en halua sekoittaa vesiliukoisia vedenpitäviin;), olen erittäin tyytyväinen noihin, kaikkia mustetyynyjä en vielä ole laittanut kiinni.
































Sitten ostoksia, olen niin onnellinen noista DiStreSs StAin väreistä mitkä tilasin PAPERELLASTA, olen niitä jo kuolannut ties kuinka ja kauan;)
Tilasin myös Glossy Accent liimaa ja Tacky Glue Turbo liimaa tuolta KLEMMARIKELLASTA






































Sitten hieman Art Journalia, tämä sivu on ollut valmiina jo kauan.
Elikkä tuon otuksen olen piirtänyt ja leikannut, pohjassa käytetty sekatekniikkaa, eli maaleja, mustetta, leimoja yms. juu ja pieniä siemenhelmiä glossy accentilla liimattu. teksti leikattu lehdestä ja tuo kenkä;) reunat piirretty ja papereita revitty reunoihin.






































Sitten Mixed Mediaa, tämä ei oikein onnistunut niin kuin olisin halunnut, mutta kova työ siinä oli, eli tein loppuun:)
Tuo hattu on kokoa 8cm x 8cm siitä pystyy jo päättelemään tuon koko koon. Pohjassa käytetty ensin gessoa, musteita, vesivärejä, akryylia. Sitten kaikkea pientä sälää liimailtu ja nuo siivet, jotka maalasin alkoholimusteella, sitten kaikki tuo sälä punaisella akryylimaalilla




















































































Sitten viimeisempänä mutta ei vähäisempänä ATC-kortti vaihtoja joita olen tehnyt, mutta minut tuntien, en ole saanut aikiseksi niitä tänne kuvattua, anteeksi siitä, olen vähän saamaton:)

Kylläpäs tulikin pienellä, vaikka laitoin erittäin suuri kooksi, höh;(
No kyllä näistä selvän saapi, eli nämä ihanuudet ovat JAANALTA





































Sitten nämä ihanuudet ovat: MAAMUKALTA







































Sitten vielä nämä: VILIMARIKA ihanuudet:

































kiitos vaan kaikille tytöille, ihanuudet pääsivät hyvään kotiin;)

Tässähän tätä tällä kertaa kerrakseen:)

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Hieman Päivitystä Tännekkin.

Niin enpä ole aikoihin tänne mitään saanut päivitettyä, että eiköhän olisi jo korkea aika hieman purkaa kamerasta kuvia.

On ollut todella ihanat ilmat lomalla ja huomenna olis tarkoitus mennä töihin, siis ei tarkoitus vaan pitää mennä. Lomalla en oikein saanut aikaiseksi mitään askartelurintamalla, kun ei ole kotona viitsinyt olla vaan aina ollaan johonkin lähdetty ja illalla tultu vasta kotiin.

Tähän kirjaan siis olen alkanut keräämään itsetehtyjä ATC-kortteja mitä en halua vaihtaa, TÄÄLLÄ
aijempi postaus kirjasta. Nyt kokelin  laittaa nuo kortit valkokuva kulma tarroilla (vai mitä ne nyt ovat, sellaiset pienet kolmion malliset) ja toimii, tulee niillekkin tarroille käyttöä;) välissä sitten pienet sivut, jotka aukeavat tottakai,




























...Ja tämmöistä sieltä löytyi, laitoin pieneen taskuun tuon tagin.


























...Ja tässä vielä sivu takaa



























...Ja tässä vielä koko kirja.
Vielä on tilaa;)


torstai 18. heinäkuuta 2013

Mixed Mediaa ja ostoksia:)

Niin löytyi sitten tällainenkin taidemuoto. Anskulta hieman kyselin tuosta Mixed Mediasta ja valkenihan se;)
Olen näköjään jo tehnytkin sitä noissa Art Journal sivuissa.

Tämä nyt on ihan erilainen, mutta ihanaa hommaa:)

Elikkä tässä kuvia eri kulmista ja koko työstä










































Pohja vahvaa pahvia, en raaskinut vielä kankaalle tehdä, on mulla niitäkin varastossa.
Paperin paloja, gessoa, akryylimaaleja, vesivärejä pohjaan.
Kasvot leikkasin lehdestä (kiitävä materiaali), maalasin hyvin ohuen kerroksen gessoa päälle, piirsin uudelleen kasvot, väritin pastelli väreillä ja kuulakärkikynällä, vedin sitten fiksatiivia ja levishän ne värit, mutta se olikin hyvä juttu sain kasvoille sen mitä halusin, hieman vanhan vaikutelman.
Kasvot leikkasin tuohon vitamiinipurkin kanteen, joka on siis tuo pää.
Hame on myös pahvista maalattu moneen kertaan, kädet ovat muoviset lasten pinnin puolikkaat, jotka löysin joskus kirppikseltä, jalat ja kengät ovat pahvista tehdyt jotka olen piirtänyt ensin.
Sitten tuo kaikki ihana sälä, se olikin tosi luovaa, kun sai laittaa mielin määrin kaikkea mitä laatikosta löytyi, jopa siemenhelmiäkin sain käytettyä.
Osa on glossy accentilla ja osa on tavallisella liimalla kiinnitetty.
Gessoa sitten päälle, siis koristeiden päälle maalasin ne kokonaan ja sitten akryylimaalia kahta väriä, sain hieman ruosteisen vaikutelman.
Harmittaa, kun oikeesti tuo työ on tummempi ja jotenkin syvempi luonnossa, että ette nää sitä niin, mutta ei voi mitään kamera mikä on ja on kait sitä kuvaajassakin jotain mätää, kun ei saa kuvattua niinkuin haluaisi:)

On jo toinen tulossa, tää vei mukanaan, niinkuin aina mulla tekee, kun jotain uutta löytää:) eli voi tulla lisääkin tai sitten ei:)


Sitten hieman ostoksia joita olen tehnyt:
Nyt raaskin sitten vihdosta viimein ostaa tuon Tagi stansssin, oli ihan sika kallis, mutta niin pitkään olen sitä haaveillut....
Magneettinauhaa (olen laittanut stansseja hieman järjestykseen tuon avulla, laitan kuvaa myöhemmin),
ihanat pitkät boordi stanssit, nämä siis PAPERELLASTA.



























Sitten kävin paikallisessa Tiimarissa ja mukaan tarttui nämä. Sain vielä nuo Promarker tussit puoleen hintaan, kun liityin kanta-asiakkaaksi.


maanantai 8. heinäkuuta 2013

Digityö

Tuossa katselin kuvia mitä olen ottanut viime syksynä tai siis kesän loppupuolella, löytyi aikas jännä kukka kuva. Tuossa kuvassa on siis kukat jo kukkineet ja loput ovat kuivuneet, siihen sitten taiteellista hörinää tuon photarin kautta ja siitä tuli sitten teos:

 " Täytyyhän Kukillakin Olla SuojelusEnkeli "



perjantai 5. heinäkuuta 2013

EMM # 27

No niin sain kun sainkin aikaiseksi tehtyä kortin EMM Haasteeseen.

Kaikki muut paisti kasvot ovat kortti vaihdosta saatuja matskuja. Kasvot olen ensin piirtänyt ja värittänyt sitten skannannut koneelle.


" PerhosTyttö "

























Tähän samaan postaukseen laitan parit kortit jotka olen tehnyt jo aikaa sitten.

Näissä kummassakin kortissa olen käyttänyt kierrätysmatskuja.

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Pikainen postaus;)

Juhanus alkoi ja me lähetään just ny veneileen, olis tarkoitus ihan tuonne Turenkiin ajaa täältä Hattulasta. Ilma on kaunis kuin morsian.

OIKEIN HYVÄÄ JA KAUNISTA JA RAUHALLISTA JUHANNUSTA KAIKILLE LUKIJOILLENI.

tiistai 18. kesäkuuta 2013

EMM # 24 haaste

No niin kerkesin vihdosta viimein mukaan haasteeseen EMM # 24.

Kuva on tullut rintsikoisen mukana, tausta on saadusta lehdestä samoin kirjoitus, otin sanoja sieltä täältä kirjaa:) tuon silmän olen saanut korttivaihdon mukana, kruunu on vanhasta lehdestä, tausta jostakin lehdestä.

" Palvottu"

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Digidigi

Aika se rientää ihan siivillä. Täällä blogissanikin on ihan kuollutta ;) ei ole kerennyt mitään ja lämmintä piisaa, en valita, olenhan sentään kesäihminen;)

Nyt on mukavan viileää näin yöllä ja tämmöinen syntyi:
(käytetty vanhoja maalauksia mm. tautassa käytin myös yhtä itsetehtyä taustaa, tuolta vapaista kuvistani ja piirtopöytää tietenkin käytin kaikessa mitä tein)

 "Valon Viejätär"